Hyppää sisältöön
Tietoa, tukea ja turvaa. Soita:

0800 91 1600

Vastausajat numeroon 0800 91 1600 ovat arkisin klo 10-14, vapaaehtoiset viikonloppupäivystäjät viikonloppuisin ja arkipyhinä 9-21. Mikäli numeroon ei vastata, kokeile soittaa myöhemmin uudelleen tai jätä yhteydenottopyyntö.

Henkilöstö

Yhteystiedot

Yanika Wilén

Yanika johtaa Kaapatut Lapset ry:n hallituksen työskentelyä ja vastaa yhdessä hallituksen kanssa yhdistyksen strategisesta suunnasta ja hyvästä hallinnosta. Puheenjohtaja tukee toiminnanjohtajaa strategian toteuttamisessa sekä osallistuu yhdistyksen tulevaisuuden, toimintaedellytysten, kumppanuuksien ja yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseen. Hän edustaa yhdistystä strategisesti merkittävissä verkostoissa ja yhteistyösuhteissa yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.

Mirka Vainikka

Mirka vastaa Kaapatut Lapset ry:n kokonaisjohtamisesta: hallinnosta, taloudesta ja henkilöstöstä. Hänellä on keskeinen rooli vaikuttamistyössä ja kansallisissa verkostoissa, ja hän osallistuu myös neuvontatyöhön sekä koulutuksiin. Mirkan työn ytimessä on varmistaa, että perheet saavat laadukasta tukea ja että lasten oikeudet ja turvallisuus ovat kaiken toiminnan lähtökohta.

Heli Väisänen

Heli vastaa neuvonnasta, asiakastyöstä ja niiden kehittämisestä. Hän kouluttaa ammattilaisia, tuottaa ajankohtaista tietoa ja vahvistaa yhteistyötä viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Helin työ tukee perheitä löytämään ratkaisuja haastaviin tilanteisiin ja vahvistaa ammattilaisten osaamista. Heli kanssa voi asioida, suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja koreaksi.

Saara Mailand

Saara vastaa vapaaehtoistoiminnan kokonaisuudesta ja huolehtii siitä, että vapaaehtoiset saavat koulutuksen, tuen ja voimaannuttavaa toimintaa. Hän järjestää koulutuksia ja vapaaehtoisten hyvinvointia vahvistavia tapahtumia. Saara vastaa myös oppilaitosyhteistöistä (esim. harjoittelut), kansalaistoiminnan viestinnästä sekä toimii yhdistyksen lastenhoitajien yhteyshenkilönä. Saaran työ auttaa rakentamaan yhteisön, jossa vapaaehtoiset ja kokemusasiantuntijat voivat toimia turvallisesti ja merkityksellisesti lasten ja perheiden hyväksi.

Torsti Henttinen

Torsti huolehtii siitä, että yhteydenotot ja yhdistyksen arjen käytännöt sujuvat. Hän neuvoo yhteydenottajia oikean työntekijän tai tuen pariin ja huolehtii asiakastoiminnan käytännön järjestelyistä. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluvat yhdistyksen jäsenpalvelut sekä toiminnan talous-, hallinto- ja viestintätehtävät. Torstiin voi olla yhteydessä, mikäli asia koskee palkanlaskentaa, laskutusta ja kirjanpitoa, päivittäisiä toimistotehtäviä sekä tietosuoja-asioita. Torsti koordinoi myös jäsentiedotusta, ylläpitää verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia ja varmistaa näin, että tieto kulkee ajantasaisesti ja luotettavasti.